Heippa moikka ystävät! Blogin haudan hiljaisuus katkeaa taas hetkeksi, ennen kuin kaikki vapaa-aika kuluu taas treenaukseen ja kilpailemiseen.

Kertun ensimmäinen koekausi on hiljalleen alkamassa ja kaksi starttiakin on jo takanapäin. Sidewild-huipputiimi (Kerttu, Sidewild Northern Frost ja Sidewild Odd Indeed) kävi kääntymässä Mäntän talvinomessa ja keräämässä huippupisteet! Sijoituimme toiseksi samalla pistemäärällä kuin ensimmäiseksi tulleet flätit. Kilpailun ratkaisi flätti-joukkueessa olleet parhaat henkilökohtaiset pisteet. Mutta me oltiin niin hyviä, että melkein jo erehdyttiin lupaamaan hampurilaiset koirille.

Toinen startti Kertun kanssa oli Pirkan Dameissa viime viikonloppuna. Olimme Labradorikerhon joukkuessa ja sijoituimme joukkueena neljänneksi. Kertun pisteet olivat 135 osallistuneen koiran joukosta 10. parhaat! Ei pidä unohtaa, että 69,5 pistettä olisi voinut olla paljon enemmän, jos OHJAAJAKIN OLISI OSANNUT YHTÄ HYVIN KUIN KOIRANSA! Vai mitä sanotte siitä taidokkaasta tunaroinnista, kun lähetin koirani hakemaan kakkosmarkkeerauksen toista damia samasta suunnasta kuin mistä Kerttu oli juuri damin tuonut! Kiltti ja tottelevainen Pikku-K kävi ohjaajaansa luottaen katsomassa, että oliko sinne sittenkin mennyt toinenkin dami, vaikka varmasti ihmetteli, miksen lähettänyt sitä sinne, missä se dami oikeasti oli.

Toinen tunarointi sattui ohjauksessa, jossa suorastaan sylkäisin pillin suustani kun huomasin Kertulla olevan damin suussa. Kakara käytti tilaisuuden hyväkseen ja jäi metsästämään mahdollisia muita dameja, jonka huomatessani työnsin pillin (hyvä etten väärin päin) äkkiä takaisin suuhuni ja vihelsin koiran luokseni.

Hakuruudun Kerttu tyylilleen ja taidolleen uskollisena tyhjensi kolmessa minuutissa lähes kokonaan (dameja 5 / 6) ja kasvattajan sanoin: ”Heti kun Kerttu pääsi tekemään jotain ilman sekoilevaa ohjaajaa, se oli huippu!”. Öhhö.

Korjaamme virheitämme ja keksimme uusia seuraavan kerran 14.4. ikiensimmäisessä WT-startissamme Inkoossa.

Iso-K viettää rauhallista kotielämää edelleen hyvin voivien tassujensa kanssa. Raakaruokintatietoutemme syvenee koko ajan ja lienee enää ajan kysymys, että Kerttukin pääsee taivaallisten makujen pariin. Mäntän talvinomesta voittamamme Hau Hau Champion ei totisesti Kertun makunystyröitä hivele.

Jos lumet jonain päivänä sulavat, olen luvannut Kaapolle, että lähdemme harrastamaan mejää. Naudan veri odottaa pakastimessa ja tutkimattomat korvet odottavat valloittajaansa. :D Pro-mejäily jätetään muille, vapaasti sovellettavat ohjeet sopivat meille paremmin. Ehkä jonain päivänä nämä koti-mejäilyt vievät meidät myös ihan oikeaan starttiin, mutta se on vielä kaukainen, utuinen ajatus. Taisin joskus luvata, että Kaapo menee ensi syksynä taippareihin, joten treenataan niitäkin tässä samalla.

Ei kai meillä tänään sitten muuta ollutkaan? Moikka.