Kaapo on vetäytynyt hiljaisuuden retriittiin. Ei toki omasta tahdostaan ja siitähän tässä juurikin on kyse: kerron koiralle mykkäkoulun avulla, ettei sillä sovi olla kovinkaan vahvoja omia mielipiteitä - varsinkaan jos ne eroavat omistani.

Jo riitti äiskälle elvistely, siis. Vaikka Ulla tarjoutuikin ostamaan hullun kakaran pois, jätin myymättä. Nyt katsotaan kummalla on kovempi kantti kun kova vastaa kovaan kovalla. Jeh.

Maailman tylsintä koiran omistamista, voin kertoa, mutta ehkä se tästä riemuksi repeää ennen viidettä ikävuotta. Toisinaan jopa tuntuu, että kaveri ymmärtää omaa parastaan ja toisinaan.. no, toisinaan ei tunnu. Olemme eläneet keskellä hiiskumatonta hiljaisuutta nyt viikon. Tarvitsenemme vielä toisen.

Keskiviikkona kakaralle pistetään unipiikki ja lääkäri katsoo kuinka kierot lonkat meitä kiusaa. Ihan kuin tässä nyt ei olisi jo ollut kaikenlaista muutakin. Huoh.