Kaapon ensimmäiset puolitoista tuntia yksin kotona meni todennäköisesti aika kivasti unten mailla. Yhtään pissaa ei ollut edes tullut sinä aikana kun olin poissa. Jaana-ystävän kanssa taktisesti ajoitettiin koiriemme kohtaaminen juuri ennen sitä hetkeä, kun Kaapon oli määrä jäädä yksin. Parka taisi olla niin väsynyt temmeltämisestä, ettei ruokailun jälkeen kauaa ehtinyt mietiskellä, mihin meikäläinen hävisi kun uni jo yllätti.

Tänään on siis tapahtunut kolme uutta asiaa Kaapon elämässä: ensin aamupäivällä oltiin ensimmäistä kertaa taluttimen kanssa ulkona. Kaulapantaan kaveri on tottunut jo melko hyvin, eikä remminkään kanssa tuntunut olevan sen suurempaa ongelmaa. Kaapo kulkee muutenkin aika hyvin (ainakin vielä toistaiseksi) perässäni pihalla, ettei se huomannut edes koko remmiä. Tietysti mukana roikkuva naru oli välillä aika kiva leikkikalu, mutta muuten siihen ei kiinnitetty sen enempää huomiota. Toisaalta, heti kun tultiin takaisin sisälle, Kaapo kävi pissalla. Lieneekö remmissä kulkeminen vienyt niin paljon huomiota, ettei tajunnut ulos pissata. Täytyy tarkastella asiaa tulevina päivinä.

Toisena uutena asiana oli tutustuminen Kaapon "isosiskoihin", saksanpaimenkoira Geishaan ja valkoinenpaimenkoira Anniin. Ne on ystäväni Jaanan koirat, joiden kanssa tullaan todennäköisesti hyvinkin tiiviisti olemaan tekemisissä jatkossa. Oltiin koirien kanssa metsässä tutustumassa ja kaikki meni aika kivasti. Geisha ja Annikin hokasivat, ettei Kaaposta ole vielä kovinkaan rajuihin leikkeihin, joten ne osasivat olla tosi nätisti. Osuutta asiaa lienee myös sillä, että koirat ovat Jaanalla aika tyylikkäästi hanskassa.

Ensi kerralla kun Jaanan kanssa kohdataan, täytyy ottaa Jaanan kamera mukaan. Oma digikamerani osoittautui laitteeksi, joka kaipaa jonkinnäköistä asennus-cd:tä, jotta saisin kuvat siirrettyä koneelle. Erinäisten tapahtumasarjojen vuoksi minulla ei kyseistä cd:tä ole. Toivottavasti maltatte vielä hetken, ennen kuin näette maailman komeimman jätkän. ;) Toki tällä hetkellä kuvia löytyy myös Sidewild-kennelin sivuilta, jos haluatte siellä käydä.

Kolmantena uutena asiana tuli siis yksin kotiin jääminen. Annin ja Geishan kanssa hengailu kuitenkin väsytti Kaapo-kaverin sen verran lahjakkaasti, että päiväunet osuivat yksinolon kohtaan. Itse olin toki melko paniikissa ja tuijottelin kelloa koko ajan: "nyt se on ollut kymmenen minuuttia yksin... Nyt se on ollu neljäkymmentäviisi minuuttia yksin...". Saattaa olla, että painelin autoni kaasupoljintakin hieman rehvakkaammin, jotta olisin pikaisesti takaisin kotona. Kaiken kaikkiaan näyttää siis siltä, että olin itse enemmän hukassa Kaapon yksinolon suhteen kuin koira itse.

Koskakohan Kaapo oppii istu-käskyn?