Muutamia kuukausia sen jälkeen, kun noin vuosi sitten muutin tänne maaseudun rauhaan Keravalle pellon reunaan, pongasin taloyhtiön kanssa-asukkaan puuhailemassa pusikossa samaa kuin itsekin tein - ulkoiluttamassa koiraansa. Mielipiteeni koirattuneesta taloyhtiöstä sai vahvistusta - meidänkin rapun kahdeksassa asunnossa asuu yhteensä neljä koiraa - mutta ihmetykseni oli suuri, kun huomasin remmiviritelmän tämän tuskin montaa viikkoa luovutusikäistä vanhemman pennun ympärillä. Tarkemmin en osaa asiaa selittää, mutta ainakin kaksi talutinta oli naapurin tädillä käytössä. Mielestäni kyse ei kuitenkaan ole kuonopannasta (niin, että toinen remmi lähtisi kuonopannasta ja toinen kaulapannasta), sillä tuskin kukaan sellaista pennulla käyttää! Ohitin asian tuolloin olankohautuksella, ajattelin lähinnä naapurini saaneen ennaltaehkäisevän vinkin vetämisen suhteen kenties koiran kasvattajalta.

Kuukausia kului ja aina välillä näin naapurin koirineen. Jossain vaiheessa aloin kiinnittää huomiota siihen, että kerta kerralta heidän menonsa näytti aina vain holtittomammalta. Lienen pongannut koiran urokseksi (keskikokoinen, korkeintaan 30 kiloa painava) ja omistajansa ehkä 50+ -vuotiaaksi emännäksi (hoikka varsi, painosta ei tietoa). Kummallista kaksoisremmi-viritelmää en koiralla ole enää tämän ensimmäisen kerran jälkeen nähnyt - paitsi eilen. Parivaljakko lähti muutamaa minuuttia meitä aikaisemmin ulkoilemaan ja käveltiin Kaapon kanssa muutama sata metriä jäljessä. Heidän menoaan seuratessaan ihmettelin lähes ääneen, mikä oli saanut minut edellisenä päivänä julistamaan Kaapon kakkapääksi: naapurin emännän koiraan verrattuna Kaapo ei pahimpienkaan murrosiän myrskytuulien puhaltaessa ole läheskään yhtä ärsyttävä kuin miltä naapurin rekku vaikutti.

Täti oli jälleen virittänyt tämän tuplaremmi-systeemin koiralleen, ilmeisesti toivoen hartaasti saavansa eläimensä käyttäytymään. Kaksikko sahasi tien laidasta umpihankeen, umpihangesta täyttä vauhtia tien toiseen laitaan ja sieltä taas takaisin. Mammaa vietiin kuin pässiä narussa (nyt ymmärrän tämänkin sanan parren). Holtiton parivaljakko joutui myös neljän ruuhkan keskelle: takana kävelin minä Kaapon kanssa, vastaan tuli länsiylämaanterrieri villisti kimittäen ja myös oikealta lähestyi koira omistajineen. Tässä vaiheessa täti koetti pelastaa kaiken mitä pelastettavissa oli ja kiskoi koiransa tien sivuun. Ohittaessani (löysällä remmillä, syvää vahingon iloa tuntien) heidät kuuntelin käskyjä, joita koiraparka sai toteltavakseen (arvaatte varmaan, ettei totellut. ): "Istusiihennytihannätisti! Nytpaikkasiinäistuistuistu! Etsävoiollatollanennätistinytistuistu! ISTUistuistuISTUUUUUistuistuISTU! EiäläISTUäläEIeieiÄLÄistuistupaikkapysysiinä!"

Oli millimetreistä kiinni, etten pysähtynyt ja tarjonnut apuani. En vain tiedä, miten olisin osannut asiani esittää niin, ettei emäntä olisi ottanut itseensä liiaksi. Tällä koirankoulutuskokemuksellani, jonka omaan (pieni sekä vähäinen) keksin heidän menoaan viisi minuuttia seurattuani sataMILJOONAA asiaa, jotka olisin voinut heidän avukseen esittää. Nämä asiat olisivat kaikki sarjasta "tarinoita tosielämästä", sillä vielä reilu puoli vuotta sitten saatoin näyttää oman koirani kanssa juuri samalta sivusta seurattuna. Sen takia koenkin, että voin aiheesta huudella pitkin turkuja ja toreja.

No, ehkä jätän naapurin syömään itse keittämäänsä soppaa ja siirryn treenaamaan ex-kakkapää-Kaapoa. Seuraavissa toko-reeneissä ajattelin opettaa ainakin alkeet käskystä: "Tuutännejapysysiinäläkäliikutaiainakaankarkaailmanlupaa" sekä jatkaa käskyn "Voitkolopettaatappelemisenjaollataasihankivaokei" hiomista.