Kaiken tämän kurjuuden keskellä Kaapon mieltä lämmittää naapurustosta löytynyt uusi ystävä. Oltiin tänään jo hieman pidemmällä aamulenkillä kuin aikaisempina päivinä ja Kaapo käyttäytyi vaikka kuinka tuhmasti. Liian vähäinen liikunta on selkeästi huomattavissa nuoren uroksen mielentilassa. Jokainen vastaan tuleva koira haukutaan ja muristaan karvoihin katsomatta. Vastaan tulevien koirien omistajat luovat minuun sääliviä katseita ja huomaan heidän ajattelevan, että tämä koira-omistaja-suhde on tuhoon tuomittu. Kevyesti koiraani ärsyyntyneenä olimme jo melkein kotipihassa kun huomasimme naapurissa asuvan ruskean Repe-labradorin hengailevan omistajansa kanssa keskellä kulkureittiämme. Vaikka näin jo mielessäni ruskeiden ja vaaleiden karvojen pöllyävän, päätin silti kysyä omistajalta, onko Repe leikattu. Saatuani myöntävän vastauksen päätin kohtaloa uhmaten järjestää koiratappelun pusikkoon. Tämä siksi, että tiesin olemassa olevan pienen teoreettisen mahdollisuuden, että Kaapo voisi leikatun uroksen hyväksyäkin. Ongelmaksi voisi muodostua se, että Kaapo murisee ensin ja tutkii vasta sitten. Jos vastapuoli ottaa haasteen vastaan ja alkaa myös räyhätä, on hirveän vaikea yrittää Kaapolle kertoa, että "haloo, se on leikattu, olkaa ystäviä".

Yhtäkkiä tilanne kuitenkin oli se, että Kaapo ja Repe leikkivät pitkin kanervikkoa kuin pienet pennut konsanaan! Jee! Repen omistajan kanssa päätettiin suunnitella yhteistä ulkoilua sitten, kun Kaapo ei enää ole potilas Saarinen.

Huomenna Kaapon jalasta poistetaan tikki ja eläinlääkäri toivottavasti kertoo, ettei tossu-kurarukkanen-sukka-viritelmiä enää tarvita. Toivottehan samaa kanssani.