Kevyt kriisi on kohdannut Kaapon perhettä, joten kirjoitusinto saattaa menneinä ja tulevina päivinä olla vähän haussa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Kaapon elämä olisi täynnä vauhtia ja villejä kuvioita.

Pentu kasvaa niin järjetöntä vauhtia, ettei taida edes itse perässä pysyä. Onhan se jo iso poika - tänään yksitoista viikkoa. Kaapo tuli kotiin tasan neljä viikkoa sitten, enkä pysty ymmärtämään että siitä olisi jo niinkin pitkä aika! Aika on todella kulunut kuin siivillä, kun molemmilla on ollut paljon uutta opittavaa ja tutustumista toisiinsa.

Huomenna alkaa koirakoulu osa II. Mukavaa päästä taas puuhastelemaan, vaikka nolona täytyykin myöntää, että viime päivinä harjoittelut ovat jääneet melko vähiin. Täytyy tsempata hieman, jotta kurssin priimus -titteli olisi saavutettavissa. ;) Lähinnä olemme keskittyneet viime aikoina lenkillä ohitusharjoituksiin. Kaapo ottaa hienosti kontaktia nakin kanssa, eikä monestikaan ohi vilahtavat lajitoverit kaveria kiinnosta. Harmittaa vain, että harjoittelusta tekee toisinaan vaikeaa ne ymmärtämättömät koiranomistajat, jotka suorastaan usuttavat lemmikkinsä moikkaamaan Kaapoa. "Kato Eppu, mikä tuolla on! Voi mikä pentu! Mee kattomaan!" ja Eppuhan tulee - neliveto päällä rynnistää Kaapon lähes kumoon, eikä ihme jos Kaapoltakin nakki unohtuu. Tämän talon lapset olen saanut opetettua, että on kohteliasta kysyä, voiko Kaapoa tulla silittämään, mutta ilmeisesti aikuisillekin pitäisi opettaa samaa! Sapettaa.

Kaapo on kerännyt yhdentoista elinviikkonsa aikana jo kymmenen kiloa massaa. Vielä taitaa muutama kymmenen odotella tuloaan. :D Ensi viikolla Kaapo saa ensimmäisen rokotuksensa. Ja taas todennäköisesti omistajaa jännittää enemmän kuin koiraa, joka muutenkin ottaa elämänsä uudet käänteet kadehdittavan rennosti.