Yön pimeinä tunteina, kun pikkukoira jo nukkuu, voi sen selän takana kirjoitella mitä hyvänsä esimierkiksi pienistä uhmaiän mukanaan tuomista vivahteista käytöksessä. Toisaalta olen sitä mieltä, että kaikki, minkä olemassa olon kiellän, ei itseasiassa olekaan olemassa. Joten unohdetaan vihjailut murrosikäisestä nuorukaisesta ja jatketaan tarinaa siitä, kun Kaapo oli ontumisensa takia saanut EVAn helatorstain näyttelystä.

Perjantaina koitti uusi päivä, vaikkei Kaapo asiaa todennäköisesti edes huomannut: uni painoi silmää torstai-illasta pitkälle perjantain puolelle, että äkkiäkös yksi vuorokauden vaihtuminen välistä jää. Työpäiväni jälkeen lähdettiin Viivi-staffiin kanssa uiskentelemaan Pornaisiin. Kaapo ei pystynyt ymmärtämään, miksi Viiville puettiin pelastusliivit uimareissua varten. Viivin omistajat selittivät asian sillä, että ilman pelastusliivejä saattaa pikku-staffi mulahtaa kuin kivi pohjaan, mutta itse epäilen syyn löytyvän hieman railakkaammasta uintikaverista - Kauhoja-Kaaposta, jonka mielestä maailmassa ei varmasti ole mitään niin kivaa kuin uiminen. Siinä tyrskyjä kohti riehuessa saattaa pikku-staffi jäädä jalkoihin, joten pelastusliivit on parempi olla päällä.

Perjantai-iltana, uintireissun jälkeen, suuntasimme Ullan luokse tarkoituksenamme poistua Järvenpäästä vasta kahden vuorokauden kuluttua. Majoituimme Tiinan (en minä, yks toinen) ja T:n koirien (Enna ja Luna) kanssa Ullan pihapiirissä sijaitsevaan yksiöön ja tutustuimme soijarouheen kummalliseen maailmaan perjantai-illan ohjelmana. Voin uskoa, että maailmassa on paljon koomisempaakin kuin soijarouhe, mutta viikonlopun aikana kyseinen eine kirvoitti uskomattoman monet naurut. Mahdollisesti hyvää kaalilaatikkoa siitä kuitenkin tehtiin (en tiedä, en maistanut, voin paljastaa).

Lauantaiaamuna hillitön läjä Sidewild-kennelin kasvatteja (plus yksi muu) kokoontui yksissä tuumin metsään, jossa useamman tunnin ajan piiskasimme (huom! kuvainnollisesti!) koiriamme hurjiin koulutuksellisiin suorituksiin. Pikkupennuilla, joihin emme jostain syystä enää muiden mielestä kuulu, oli oma ryhmänsä ja omat kuvionsa. Kaapon päivän ohjelmaan kuului autossa haukkumista, pysäyttämisharjoittelua ja omistajan toiveita siitä, että se onnistuisi hakuruudusta ensinnäkin hakemaan variksen, toisekseen ottamaan sen suuhun, kolmannekseen kantamaan sen luokseni ja neljännekseen ihan oikeasti palauttamaan hakuruudusta riistaa edes sen verran mallikkaasti, että voisin hyvän mielikuvituksen siivittämänä nähdä edes taipumuskokeiden menevän läpi. Niin no. Tavallaan.

Metsäosuuden jälkeen kokoonnuimme vielä Ullan tiluksille syömään ja juomaan ja juttelemaan. Paitsi Kaapo, joka kertoi vähän turhan pontevasti muutamalla nuorelle urokselle, että "Oon saletisti kovempi ko sä!" ja tästä syystä pääsi häkkimajoitukseen yksiön puolelle.

Lauantai-iltana, kun Kaapoa häirinneet nuoret miehet olivat menneet kotiin nukkumaan, jatkui ilta Hirvikadulla grillauksen ja muun asiaan kuuluvan evästyksen parissa. Koira oli tällä kertaa emäntää väsyneempi ja meni ajoissa nukkumaan - viisas mies.

Sunnuntaina innostuimme vielä treenaamaan pienemmällä porukalla vaikka aurinko porottikin hien kirvoittaen taivaan täydeltä. Metsässä myös viimein selvisi Kaapon koko viikonlopun ajan jatkuneen ontumisen syy - haava tassussa. He. Voin paljastaa, että ehkä muutamalla muulla koiran omistajalla olisi tullut mieleen jo vähän aiemmin tarkistaa, saattaako ontuminen johtua haavasta, mutta ei meikäläisellä. Tietysti ensimmäisenä itketään rakennevikoja ja muuta kamalaa. Tietysti.

Mutta kaiken kaikkiaan viikonloppu oli mahdottoman mukava ja sekä henkisesti että fyysisesti väsyttävä. Oli mukava nähdä Kaapon sisaruksia sekä muita saman kennelin kasvatteja. Ehkä jonaina päivänä uudestaan...

...jos selviämme Kaapon kanssa kesän aikana odottavista haasteista edes järjissämme. Vahingossa puoliksi lupasin ja päätin (tiukan painostuksen alaisena) osallistua perjantaina möllitokoon. Kesällä on myös edessä TOKOon liittyvää SM-hässäkkää ja muuta jännittävää, joiden takia tuskin saan edes unta ensi tai minään yönä.

Joka tapauksessa liityn nyt koirani kanssa kuorsauskerhoon ja toivon että uni tulisi sen ajatuksen voimalla, ettei perjantaisessa möllitokossa ehkä enää ole edes meille paikkaa, vaikka ilmoittautumisaikaa onkin jäljellä vielä muutama päivä. Heha.