Jee, Kuaspo on täällä taas!
Tai oikeastaan 25 kiloa labradorinlihaa makaa tuossa lattialla ja kuorsaa, välillä jaksaa toki sen verran vaivautua, että vaihtaa asentoa makuuhaavoja vältellessä. Melko rankkaa on lähes puolivuotiaan juniorin elämä, eikä helpotusta näy. Nyt kun sadekausi siirtyi Suomesta horisonttiin, olemme Kaapon kanssa treeninurtsilla jälleen uutta intoa puhkuen. Ylpeänä äiskänä sitten huutelen iltaisin koirapuistossa kuinka "meidän Kaapo ainakin osaa, ja miten niin teidän pentu ei muka älyä, se on varmaan rikki!"

Sunnuntaina oltiin Siiri-siskon kanssa Ullan luona Järvenpäässä kyläilemässä. Olipahan Golfin kontti koetuksella, kun kaksi penskaa pisti jälleennäkemisen riemusta painiksi. Heiteltiin pennuille dummyja ja siitä innostuneena otin tänään itsekin dummyn mukaan treeneihin. Sen kanssa touhuaminen täytyy suorittaa ennen muita treenejä, sillä Kaapon päästessä nakin makuun (jota siis käytän palkkana) ei damit paljon kiinnosta.

Mutta voi kuinka viisas pieni mieheni onkaan! Hetkellinen treenilaiskuus on tehnyt Kaapolle vain hyvää: se on päässyt yksinään funtsimaan asiat läpi ja sisäistämään oppimaansa, tänään kaikki sujui lähes juuri niinkuin pitikin. Treenimme eivät toki ole kovinkaan monimutkaisia, jotta onnistumisen ilo (omistajalla) säilyy. :)

Kaapo on edelleen yksin ollessaan ollut häkissä ja maineeni suurena eläinrääkkäjänä kasvaa täällä Itä-Vantaan perukoilla. Yritän kuitenkin kaikkeni, jotta veisin ilosanomaa häkkielämän autuudesta eteenpäin. Muutamat epäuskoiset mielet olenkin saanut käännytettyä, enkä itse enää suostu uskomaan vastaväitteitä asiasta. Tänään Kaapo tosin vietti työpäiväni jälleen pentuajoilta tutussa makuuhuoneessa, sillä jossain vaiheessa lienee meikäläiselläkin tarkoitus kasvattaa koiran aluetta sen yksin ollessa. Hyvin sillä oli makkarissa mennyt - sängyllä voi vetää unta palloon niin sikeästi, että se tuskin edes huomasi minun olleen poissa. ;)

Näiden päivien pääprojektina on kuitenkin kaiken treenaamisen ja muun sähläämisen ohella ollut hampaiden lähtö. Tai lähinnä olemme koiran kanssa molemmat kuumeisesti odottaneet, koska Kaapon maitokulmurit tipahtavat, sillä uudet hienot ison pojan hampaat ovat jo kasvaneet suuhun. Alkaa olla ahneen labradorin suussa ahdasta, kun sinne pitäisi työntää myös keppejä, käpyjä, nenäliinoja, mehupurkkeja ja muuta roskaa...