Hohoi, lienen sivunnut muutama kirjoitus sitten sulavien lumien mukanaan tuomaa ongelmaa, josta en silloin ollut halukas avautumaan. No, toista on nyt! Koska elämämme Kyöstin kanssa ei juuri muun kuin kyseisen ongelman parissa pyörikään, niin tottahan siitä on avauduttava myös kirjallista väylää hyväksi käyttäen.

Elämämme synkein ongelma on siis sulaneet lumet, joiden alta on paljastunut asfaltti ja talven aikana ympäriinsä roiskittu hiekoitushiekka. Tähän yhtälöön voidaan näillä leveyspiireillä lisätä myös alati litimärkä sää, joka ei toden totta ainakaan auta meidän tiimiä ongelmassamme. Niin, lyhyestä virsi kaunis: Kaapon tassut eivät kestä näissä olosuhteissa siinä kunnossa, että lenkkeilyä voisi tällä hetkellä kutsua mukavaksi kokemukseksi. Onneksi suurin ongelma tosiaan on asfaltilla tallustaminen ja täällä keravalaisen maaseudun ytimessä myös metsäteitä löytyy kipeiden, haavautuneiden tassujen alle tallattavaksi.

Ongelma paisuu siinä kohtaa, kun yritän mennä koiran kanssa metsään ja lumi upottaa polveen asti, saapas lipsuu ojaan ja villasukka kastuu litilätimäräksi. Tai niinhän sitä luulisi! Onneksi äly ja väläys osui päähäni hikoillessani yhdellä epämiellyttävällä metsäretkellä tässä taannoin (todettakoon, ettei metsä ole kuitenkaan niin autio, että voisin pitää verenhimoista urostani vapaana ihan miten sattuu). Hankin käyttöön flexin, jollaisella en ole Kaapoa ulkoluttanut koko sen kahden vuoden mittaisen elämän aikana. Voitteko uskoa, että lenkkeilyn ilo palasi välittömästi kytkettyäni koirani flexiin ja mentyäni metsään! Nyt koira saa temmeltää lähes vapaana kaikkien mielenkiintoisten hajujen perässä myös siellä ojan toisella puolella kun itse pystyn kuivin sukin ja saappain seisoskelemaan polulla - en polun vieressä.

En varmasti pysty välittämään kaikkea sitä suurta riemua jota tänään koin. Olen ollut jo henkisesti musertua elämän vaikeuteen ja tänään eläinlääkäristä saamiini hoito-ohjeisiin tassuongelmien suhteen. Kukapa olisi uskonut, että flexi tuo suuren avun ja onnen. Ja niin kuin minä ole sitä kapistusta dissannut. Perun kaikki pahat sanani, mutta haluan myös tehdä selväksi, ettei minun aiemmin olisi kannattanutkaan flexiä käyttää. Nyt, kun Kaapo on perustottelevainen remmilenkkeilijä, osaa käskyt "odota", "seis" ja "täällä / tänne päin", on flexi mahdollinen ystävämme. Olisin varmasti pilannut monta jo suoristettua mutkaa, jos olisin käyttänyt flexiä esimerkiksi pennusta lähtien.

Mutta, kaikesta tästä huolimatta haavat ovat edelleen tassuissa ja ongelma on edelleen olemassa. Flexin avulla minä pääsen ihan pikkuisenpikkuisenpikkuisen helpommalla, mutta uskokaa - vaikeuksia riittää silti.

Joko kesä on? Tai joko olisi samanlainen joka-päivä-metreittäin-lunta-talvi kuin juuri kokemamme?