Huhhu. Jos edellinen kirjoitus olikin juttusarjasta "Metsä saapuu kaupunkiin", koimme tänään samaisessa pusikossa tarpoessamme episodin juttusarjasta "Kaupunki saapuu metsään". Rauhallinen sunnuntaikävely väsyneiden koirien  (katraamme vierailevana tähtenä Jekku) kanssa sai epäilyttäviä piirteitä tullessamme umpimetsästä pellolle. Kaapo sai välittömästi jonkin hajun nenäänsä ja lähti pinkomaan pitkin poikin risukkoa ja peltoa. En ihmetellyt historian valossa tätä tilannetta ollenkaan vaan annoin sen juosta omia reittejään. Yhtäkkiä Kaapo alkoi haukkua näkökenttäni ulkopuolella ja tunnistin haukun jännittää-ihan-hirveesti-ko-täällä-mun-metsässä-on-jotain-mitä-siellä-ei-aiemmin-ole-ollut -haukuksi. No, nappasin Jekun remmiin ja puhalsin pilliin, jotta saisin Kaapon luokseni. Kaveri tuli taakseen vilkuillen pusikosta ja katsoin parhaaksi pistää myös Kaapon kiinni. Muutaman askeleen jälkeen myös minä näin, mitä koira oli säikähtänyt, ja voin kertoa, että olisin säikähtänyt itsekin aika perusteellisesti, jos en olisi osannut Kaapon reaktion takia odottaa jo jotain epämääräistä. Pusikossa seisoi mies housut nilkoissaan. "Sille oli tullut pissahätä kesken pyörälenkin", te varmasti ajattelette. Minäkin toivoisin pystyväni ajattelemaan niin! Silti näin jotain muutakin, jota en kirjallisesti kehtaa kuvailla, enkä ole niin vakuuttunut pyörälenkin aikana ilmenneestä pissahädästä. Ja taas pingottiin koirien kanssa hirven lailla pois päin.

On se kumma, että täytyy kaikkien tunkea samaan metsään laiduntamaan. Menkää muualle, hus!