Eilinen päivä alkoi ihan normaalisti, olin iltavuorossa, joten hengailin Kaapon kanssa aamupäivän. Puoli neljältä laitoin sen makuuhuoneeseen aidan taakse ja lähdin töihin. Poikaystävä oli muuttohommissa, joten Kaapon oli määrä viettää ilta yksin. Ei siinä mitään, Kaapo on jo iso poika ja osaa kyllä olla kahdeksan tuntia yksin kotona.

Kymmentä vaille yksitoista sain tekstiviestin töihin poikaystävältä: "Tervetuloa kotiin!" Synkät ajatukset täyttivät välittömästi vilkkaan mielikuvitukseni, sillä tiedoksenne, ettei poikaystäväni tapohin kuulu tekstailla tuollaisia. Kun kahdeltatoista lähdin kurvaamaan kotiin, soitin poikaystävälle ja naurahdin epäilevänä puhelimeen: "Hehhe.. Kuulostipa pahaenteiseltä sun tekstiviestis?" ja toivoin kuulevani tarinan muutamasta pissa- ja kakkaläjästä muualla kuin paperilla. Väärin meni! Sain kuulla selostuksen siitä, miten Kaapo oli keksinyt laajentaa reviiriään makuuhuoneesta koko asunnon kokoiseksi ja syönyt digiboxista ja sohvasta alkaen kaiken aina poikaystävän monta sataa euroa maksaneisiin, ei-koskaan-käytettyihin-bootseihin saakka. Pissat ja kakat olivat kuulemma kaikkialla muualla kuin paperilla ja ympäri kämppää oli levitelty sekä roskis että kaikki muu mahdollinen irti lähtevä irtaimisto. Poikaystävä oli kynnykseltä kaapannut koiran syliinsä ja roudannut sen pihalle. Sanoi ettei tulisi sisälle, ennen kuin olisin tutkinut pahimmat tuhot tarkemmin.

Voin kertoa, että siinä vaiheessa meikäläisen Volkkari sai raskasta kaasujalkaa ja kurvasin kotiin kirjaimellisesti kumit vinkuen. Että terveisiä vaan niille kanssa-autoilijoille: minä olen se hullu ilman liikennesääntöjä eilisillalta.

Siihen asti, kun sain kotioven auki, toivoin joutuneeni suuren kusetuksen uhriksi. Kun eteeni aukesi suoranainen hävityksen kauhistus, tiesin toiveeni vääräksi. En uskaltanut katsella sen enempää ympärilleni, vaan aloin lapata jätesäkkiin Kaapon repimää lehtiroskiksen sisältöä. Kaiken sen paperisilpun alta paljastui kuitenkin jotain positiivista: Kaapo ei ollut hajottanut, repinyt ja riistänyt mitään muuta kuin paperia. Bootsit oli vain "nostettu" kenkähyllystä lattialle, samoin kuin muutkin kengät. Digiboxi oli kunnossa, antennipiuha oli ainoastaa irroitettu seinästä ja toimi kuitenkin moitteettomasti. Olohuoneen pöydän alatasolta oli kiskottu Labradori-lehtiä iltalukemiseksi, mutta jokainen niistä oli moitteettomassa kunnossa. Ikivanhoja sandaaleja oli maisteltu sen verran, että tietävät eläneensä, mutta ovat kuitenkin käyttökunnossa. Yksiäkään pissoja ei ollut väärässä paikassa, yhdet kakat hieman ohi paperin (mm. seinässä). Sohvakaan ei ollut labradorillemme maistunut, mutta sohvalta oli kiskottu alas peitto ja tyynyt.

Järjestelin siis paikkoja, pesin lattioita ja hengitin syvään (osittain helpotuksesta). Tunnin kuluttua kotiin paluustani koti näytti siltä, ettei siellä ikinä mitään luvatonta olisi tehtykään. Olin onnellinen. Sanoin ääneen, että voisin ottaa mieluusti tällaisen vaihtoehdon "tuhokoirasta" kuin sellaisen, joka oikeasti laittaa sohvan, sängyn ja seinät remonttiin.

Kaiken kaikkiaan Kaapolla oli varmastikin ollut maailman ihanin päivä.