Aika juoksee hurjaa vauhtia nyt, kun huolehdittavana on kaksi koiraa, joista toinen on viriili pikkukakara. Jotkut sanovat, että koiran pennut nukkuvat paljon ja koko ajan - niin minäkin, ennen kuin tapasin Kertun. Pikku-K huutelee mennessään kuoleman kuittaavan univelat, eikä jarruista ole tietoakaan. Onneksi kakara on kuitenkin kovin kiltti, eikä enää esimerkiksi käytä energiaansa työpäivien aikana kiljumiseen ja röhkimiseen.

Kerttu on jo tuplannut tulopainonsa, ja huomenna kaksitoistaviikkoiseen niskanahkaan tärähtää ensimmäiset rokotukset. Siitä palkintona on tiedossa suurta hullustamista muutaman veljen kanssa. Sisäsiisteys on Kertulla vielä vähän hakusessa, mutten tuon ikäiseltä ihmeitä odotakaan. Öisin pissa ja kakka pysyy hallinnassa, mutta työpäivä on vielä liian pitkä pissan pidättämiseen.

Tänään oli suuri päivä - lähinnä minun mielestäni - kun lähdin molempien koirien kanssa samaan aikaan lenkille. Kaapon mielestä kyseessä oli toki lähinnä pikainen pissareissu, mutta pikkukoira kuvitteli varmaan tehneensä elämänsä ennätyksen. Aiemmin olen ensimmäisen kerran töistä pääsemisen jälkeen pystynyt edes haaveilemaan sohvalle pääsystä aikaisintaa kaksi tuntia työpäivän jälkeen, mutta tänään jo tuntia myöhemmin olin käyttänyt koirat pissakakalla, antanut Kertulle päiväruuan ja päivittänyt blogia (ensimmäinen päivitys tottakai katosi bittiavaruuteen, jotten liian helpolla pääsisi). Melko tehokasta, sanoisin.

Mutta, nyt sinne sohvalle päivittämään Ismon ja Sepon eiliset kuulumiset.

ps. Kaaposta on tullut viime yönä eno! Oho. Kaapon sisko synnytti seitsemän mustaa kakaraa, jotta onnea vaan kasvattajalle valitsemallasi tiellä.