Heippa moikka ystävät! Blogin haudan hiljaisuus katkeaa taas hetkeksi, ennen kuin kaikki vapaa-aika kuluu taas treenaukseen ja kilpailemiseen.

Kertun ensimmäinen koekausi on hiljalleen alkamassa ja kaksi starttiakin on jo takanapäin. Sidewild-huipputiimi (Kerttu, Sidewild Northern Frost ja Sidewild Odd Indeed) kävi kääntymässä Mäntän talvinomessa ja keräämässä huippupisteet! Sijoituimme toiseksi samalla pistemäärällä kuin ensimmäiseksi tulleet flätit. Kilpailun ratkaisi flätti-joukkueessa olleet parhaat henkilökohtaiset pisteet. Mutta me oltiin niin hyviä, että melkein jo erehdyttiin lupaamaan hampurilaiset koirille.

Toinen startti Kertun kanssa oli Pirkan Dameissa viime viikonloppuna. Olimme Labradorikerhon joukkuessa ja sijoituimme joukkueena neljänneksi. Kertun pisteet olivat 135 osallistuneen koiran joukosta 10. parhaat! Ei pidä unohtaa, että 69,5 pistettä olisi voinut olla paljon enemmän, jos OHJAAJAKIN OLISI OSANNUT YHTÄ HYVIN KUIN KOIRANSA! Vai mitä sanotte siitä taidokkaasta tunaroinnista, kun lähetin koirani hakemaan kakkosmarkkeerauksen toista damia samasta suunnasta kuin mistä Kerttu oli juuri damin tuonut! Kiltti ja tottelevainen Pikku-K kävi ohjaajaansa luottaen katsomassa, että oliko sinne sittenkin mennyt toinenkin dami, vaikka varmasti ihmetteli, miksen lähettänyt sitä sinne, missä se dami oikeasti oli.

Toinen tunarointi sattui ohjauksessa, jossa suorastaan sylkäisin pillin suustani kun huomasin Kertulla olevan damin suussa. Kakara käytti tilaisuuden hyväkseen ja jäi metsästämään mahdollisia muita dameja, jonka huomatessani työnsin pillin (hyvä etten väärin päin) äkkiä takaisin suuhuni ja vihelsin koiran luokseni.

Hakuruudun Kerttu tyylilleen ja taidolleen uskollisena tyhjensi kolmessa minuutissa lähes kokonaan (dameja 5 / 6) ja kasvattajan sanoin: ”Heti kun Kerttu pääsi tekemään jotain ilman sekoilevaa ohjaajaa, se oli huippu!”. Öhhö.

Korjaamme virheitämme ja keksimme uusia seuraavan kerran 14.4. ikiensimmäisessä WT-startissamme Inkoossa.

Iso-K viettää rauhallista kotielämää edelleen hyvin voivien tassujensa kanssa. Raakaruokintatietoutemme syvenee koko ajan ja lienee enää ajan kysymys, että Kerttukin pääsee taivaallisten makujen pariin. Mäntän talvinomesta voittamamme Hau Hau Champion ei totisesti Kertun makunystyröitä hivele.

Jos lumet jonain päivänä sulavat, olen luvannut Kaapolle, että lähdemme harrastamaan mejää. Naudan veri odottaa pakastimessa ja tutkimattomat korvet odottavat valloittajaansa. :D Pro-mejäily jätetään muille, vapaasti sovellettavat ohjeet sopivat meille paremmin. Ehkä jonain päivänä nämä koti-mejäilyt vievät meidät myös ihan oikeaan starttiin, mutta se on vielä kaukainen, utuinen ajatus. Taisin joskus luvata, että Kaapo menee ensi syksynä taippareihin, joten treenataan niitäkin tässä samalla.

Ei kai meillä tänään sitten muuta ollutkaan? Moikka.

Ja katso, vuosikin on vaihtunut.

Traumaattinen matkustaminen Kertun isien maahan Saksaan on saanut minut vaikenemaan viime vuoden viimeisinä kuukausina. Eikä traumaattinen-sanan käyttö tässä yhteydessä ole edes yhtään liioiteltua, uskokaa pois. Se eräs syksyinen perjantai, jolloin odotin koneeseen pääsyä Helsinki-Vantaalla on varsin hyvin mielessä myös kuukausia myöhemmin.

Päästäksemme Saksaan, olimme Ullan ja koirien kanssa joutuneet jakautumaan kahteen joukkueeseen, sillä lentoyhtiö ei kyennyt tarjoamaan meille menolentoa, jolle olisi mahtunut molemmat koirat kyytiin. Suunnitelma suuri oli, että minä lennän Lotan (se astutettava kaveri) kanssa aamupäivällä ja Ulla tulee Kertun (se turistikaveri) kanssa illalla. Kaikki kuulosti hyvältä siihen asti, kun kymmenen minuuttia ennen koneeseen nousemista allekirjoittanut kuulutetaan jollekin tiskille jonkun portin läheisyydessä. Pahaa-aavistamattomana ilmoittauduin pyydetylle paikalle ja sain kuulla: "Me ollaan kuule tosi pahoillamme, mutta sun koira ei mahdukaan koneeseen. Lentokone on aamulla vaihtunut pienempään malliin ja sinne ei oteta ollenkaan eläimiä...".

Ilmeeni oli varmasti dollareiden arvoinen!

Sekavien minuuttien jälkeen ymmärsin virkailijan ohjeista sen verran, että saan Lotan ja matkalaukkuni takaisin ja minulle yritetään buukata uusi lento. Ahaa, no mikäs siinä, eihän mulla totisesti mikään kiire sinne Saksaan ollutkaan! Menin siis buukkautumaan uudestaan ja kaikki virkailijat tekivät varmasti kaikkensa saadakseen meille uuden lennon. Sain myös säätämisestä aiheutuneesta ahdistuksesta hyvityksenä 350€ arvosta lentolippulahjakortteja. Lopulta jouduimme Lotan kanssa odottelemaan uutta lähtöyritystä vain noin kaksi ja puoli tuntia.

Mutta luulitteko, että ongelmat loppuivat tähän? Niin minäkin. Kunnes astuttuani viimein koneeseen Helsnki-Vantaan lentokentällä, jäin pohtimaan lyhyttä vaihtoväliä Kööpenhaminan lentokentällä. Saapumiseni ja uuden lähtemiseni välissä olisi vain 35 minuuttia ja snadisti neiti stuertti oli kauhuissaan kun kysyin, jotta ehtiihän matkassa oleva koira myös vaihtamaan konetta näin lyhyessä ajassa. Stuertti yritti koota itsensä ja rauhoitella, että eiköhän se ehdi, mutta pälyilevä katse ja kurkkuun juuttunut pirteys paljastivat tilanteen olevan melko huono.

Tämän uuden ahdistuksen myötä tein sotasuunnitelman köyttää itseni Kööpenhaminan lentokentällä johonkin kiinteään esteeseen siksi aikaa, että varmistuisin Lotan pääsevän koneeseen ja vasta sitten menisin itse. No, suurta draamaa ei jouduttu sittenkään kokemaan - näin Lotan lentoboxin katoavan koneen ruumaan kun itse saavuin lentokenttäbussilla koneen luokse. Huh, matka Kööpenhaminasta Düsseldorfiin sujuikin helpotusta huokaillen.. kunnes Düsseldorfin kentällä törmäsin uuteen ongelmaan! Minulla oli matkatavarana oma laukkuni, Lotta ja Lotan kookas ei-ilman-työkaluja-purettava lentoboxi. Tämähän ei totta vie olisi ollut mikään ongelma, jos olisin saanut matkalaukkukärryt jostain. Mutta ahneet saksalaiset olivat määrittäneet kärryille yhden euron maksun, eikä minulla totisesti ollut yhtään euroa käteistä siinä kohtaa päivää.

Hyvänä uutisena tilanteessa oli, ettei minulla ollutkaan matkatavarana omaa laukkuani, sillä sitä ei löytynyt matkatavarahihnalta saksalaisella lentokentällä! Ahdistusta, säätämistä, juoksentelua, sekoilua ja kadonneen laukun kuvailua seuranneiden kymmenminuuttisten jälkeen olin viimein koirineni ja boxeineni Saksan maaperällä. Myös Ulla ja Kerttu pääsivät perille ilman draamaa ja kotimatka oli totisesti sunnuntaiajelua kaikkeen tähän verrattuna.

Muutamat päivät Saksassa kuluivat koirapuuhissa hyvinkin tiiviisti. Varsin oli kivaa ja varsin oli komea pikku-K:n isukki.

Näin uuden vuoden ensimmäisenä päivänä olisi kai yleistä pohtia tulevaa vuotta ja luetella suuret tavoitteet, joita kohti olisi sitten pakko pyrkiä julkituonnin jälkeen. Ha! Ei irtoa täältä moista! Tai no, voin kertoa, että aion startata Kertun kanssa nomessa ja WT:ssä. Kaapon tokotaidot saatan kaivaa naftaliinista tai ainakin opettaa sille muutaman hupailutempun ihan vaan pienen pojan iloksi. Ai niin! Haluaisin myös kovasti viedä Kaapon syksyllä taippareihin, mutta tämä on toistaiseksi hieman epämääräinen ajatuksen haituva.

Suuria elämänmuutoksia ja muuttoautojen hurinaa saattaa olla edessä syksyllä, mutta toistaiseksi mennään näillä mitä on ja kahlataan keravaisella suolla kohti uusia eksymisiä.

Kertulla on huomenna lyhyen elämänsä jännittävin päivä, eikä se parka tiedä siitä vielä itse mitään: Kerttu pääsee elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneeseen! Kerttu ja sen ystävä Lotta lähtevät miehiin Saksaan. Tai oikeastaan Kerttu on liian nuori moisiin hommiin, toisin kuin Lotta. Kertun matkan päämääränä on tavata ensimmäistä kertaa saksalainen isänsä ja kiittää muutamasta geenistä, jotka se ystävällisesti on jälkeläiseensä siirtänyt.

Kerttu myös mahdollisesti treenaa saksalaisilla pelloilla isänsä - tai vähintään isänsä kasvattajan - kera. Minun on lähdettävä Kertulle tulkiksi, koska pikku-K ei ole ehtinyt vielä opettelemaan saksaa kovinkaan sujuvaksi kieleksi.

Huuuii, toivottavasti Kerttua ei pakata vahingossa Australian koneeseen!

Kaapon ruokavalio on muuttunut. Pitkään harkitulla ja suunnitellulla barffauksella yritetään saada Kaapon melko-hyvässä-kunnossa olevia furkkaritassuja entiseen loistoonsa. Toisaalta olen jo ehtinyt suunnitella Kertunkin siirtymistä barffaukseen, vaikkei sillä tassujen kanssa ongelmia olekaan. Mutta mutta.. aloitetaan nyt yhdellä koiralla ensin.

Älkää kysykö aiheesta, en kuitenkaan osaa vastata. Ehkä kerron joskus jotain, jos osaan kuulostaa idioottia viisaammalta. Onneksi on kiva ruokakaupan täti, joka auttaa kysymyksissäni.

Palataan aiheeseen seuraavalla kerralla, jos koira on vielä hengissä. Öhöö.

Tänään mentiin Kertun kanssa tulta päin osoittaaksemme noutajamaisia taipumuksia. Ja taipuihan se! Pikku-K oli äärivarma suorittaja koko päivän, jaksoi odottaa kiltisti ja muisti haistella myös jäljellä, jotta sai ainakin 12 kiloa painaneen pupun tuotua allekirjoittaneelle. Hieno super-Kerttu!

Tämän päiväiset taipumuskokeet järjesti Pirkanmaan noutajakoirayhdistys ja tuomarina toimi viime viikonlopulta tuttu Juha Tenhunen.

Koeselostus on seuraavanlainen:

1. Sosiaalinen käyttäytyminen: Suhtautuu hyvin muihin koiriin ja ihmisiin.
2. Uimahalu: Syöksyy veteen ja ui tarmokkaasti.
3. Hakuinto: Tekee erittäin vauhdikasta, itsenäistä ja kattavaa hakua.
4. Noutohalu: Ottaa sekä lokit että varikset epäröimättä ylös.
5. Nouto-ote: Parilla variksella hieman levoton nouto-ote, mutta muuten hyvät otteet.
6. Palauttaminen: Lokit rannalle, varikset erittäin vauhdikkaasti ohjaajalle käteen.
7. Reagointi laukaukseen: Rauhallinen ja tarkkaavainen.
8. Itseluottamus ja aloitekyky: Erittäin hyvä kaikissa tehtävissä.
9. Yhteistyö: Erittäin hyvä.
10. Yleisvaikutelma: Erittäin hyvässä yhteistyössä toimiva koira, joka selvittää helposti päivän tehtävät.

Näin sen pitkin mennä, hyvä pikku-K!

Käytiin pikku-K:n kanssa taippareissa. Meni niin kivasti, että mennään varmasti uudelleenkin. Ehkä jo ensi viikonloppuna. Siis, NOU 0 - matka jatkukoon kohti uusia seikkailuja!

Tuomarina toimi Juha Tenhunen.

KOESELOSTUS

1. Sosiaalinen käyttäytyminen: Suhtautuu hyvin muita ihmisiä ja koiria kohtaan.
2. Uimahalu: Syöksyy veteen, ui tarmokkaasti
3. Hakuinto: Liikkuu hyvällä innolla, mutta kattaa vain lähialuetta eikä etene kauimmille riistoille.
4. Noutohalu: Lokeista hyvä, ottaa varikset empimättä
5. Nouto-ote: Pallottelee lokkeja palauttaessa, variksista hieman tiukat otteet.
6. Palauttaminen: Lokit ja varikset ohjaajalle käteen.
7. Reagointi laukaukseen: Tarkkaavainen, rauhallinen. 
8.  Itseluottamus ja aloitekyky: Vedessä hyvä, mutta itseluottamus ei tänään riitä etenemään haussa riittävän kauas.
9. Yhteistyö: Hyvä.
10. Yleisvaikutelma: Hyvän vesityön tehnyt nuori koira, joka liikkuu haussa hyvällä innolla, mutta joka ei etene riittävän kauas ja koe keskeytyy.

Hylättyinä hakuinto sekä itseluottamus ja aloitekyky. Kerttua jänskätti lähteä tuntemattomaan metsään yksin, joten päätti kerätä vain lähimmät varikset. Tuomari yritti auttaa Kerttua lähtemällä sen kanssa kävelemään hakuruutuun, mutta hetken tuomaria tuijotettuaan Kerttu juoksi perusasentoon luokseni. Ha. Me ollaan tyttöjen kesken pidetty palaveri siitä, ettei vieraiden miesten matkaan pidä lähteä.

Pieni pää ei kestänyt suuren maailman haasteita, mutta me emme jouda tästä lannistumaan.

No, jotta terve taas!

Kesäloma alkaa olla ohi ja kahden viikon totaalisen nollauksen (huom. ei sisällä alkoholia) jälkeen ei tavallaan tekisi mieli palata töihin ollenkaan. Koiratkin ovat varmaan pellossa elämisen jälkeen unohtaneet normaalin arkielämän kokonaan. Loman aikana Kerttukaan ei ole joutunut häkkiin aitaukseensa kertaakaan vaan on saanut viettää vapaampaa elämää Kaapo-veljen kanssa minun poissa ollessani. En tiedä, riittääkö oma hermo vielä siihen, että jätän Kertun myös työpäivän ajaksi Kaapon kanssa?

Kesän aikana pikku-Kertusta on tullut Reissu-Kerttu. Ollaan käyty haistelemassa nome-tuulia useammassakin kokeessa vaikka oma osallistuminen ei vielä olekaan ajankohtaista.

HUIJASIN! ONHAN! Huomenna Kerttu, 9 kk ja 3 päivää, menee taipumaan flättien järjestämiin taippareihin Renkoon. Meidän ensimmäinen startti missään ikinä on siis huomenna tähän aikaan jo ohi. Tuskin jää viimeiseksi. Paitsi toivottavasti taippareiden osalta. Voin huomenna spekuloida, minkälaisiin virheisiin Kertun notkeus saattaa sen viedä, mutta tänään en taida alkaa maalata piruja seinille.

JA! Kertun treenaamisesta virkistäytyneenä päätin tänään kokeilla, onko meidän myös Iso-K:n kanssa mahdollista joskus saada NOU1-tulos. Tavallaan en ymmärrä, miksen ole kokeillut asiaa Kaapon kanssa jo aiemmin, mutta parempi myöhään kuin.. no, tehän tiedätte.

Haluan muistuttaa, ettei Kaapon kanssa ole koskaan tehty minkäänlaisia noutoharjoituksia perus kepin/pallon/frisbeen vapaamuotoista räiskintää lukuun ottamatta.

Aloitettiin Kaapon kanssa minimalistisella hakuruudulla, joka meni yllättävänkin hyvin. Kevyt motivointi muutaman haun jälkeen ja kaveri tyhjensi koko ruudun. Joku voisi sanoa, ettei olisi kannattanut yrittääkään tyhjentää koko ruutua, mutta luotin koiraani ja ruudun pienuuteen. Uskomattominta oli, että löytäessään damin Kaapon ainoa ajatus oli iloisena noutajana juosta dami suussa luokseni eikä esimerkiksi kuusen taakse. Palautukset eivät toki tulleet käteen asti, mutta ei sekään kaukana ollut. Järjetöntä! Hakuruudun jälkeen tein myös pari lyhyen lyhyttä linjaa, jotka kaveri suoritti piilevällä luontaisella lahjakuudellaan. Hyvä Kyösti!

On siis todennäköistä, jotta jonain päivänä Kaapo pääsee kokeilemaan nou-starttia, mutta en väitä, että se olisi vielä tällä kaudella.. ehkä silti jo ensi kaudella eikä vasta Kaapon täyttäessä kuusi tai kahdeksan tai kymmenen, kuten aiemmin olen suunnitellut. :D

Heihoi, pikku-Kerttu on juoksupylly! Naapurin pojilla silmät pyörii päässä ko Kerttu Kerttu on lähistöllä. Pikku-K ei vaan itse tajua, mikä homma, kun koko kylä on hanurissa kiinni. Olipa hyvä, että juoksut tulivat nyt, sillä syksylle on suunniteltu kaikenlaista taipparihässäkkä, ettei sillon ole aikaa juosta kuin korkeintaan hakuruudussa.

Kesän ja kärpästen saavuttua Kertun treenitkin ovat lähteneet iloiseen vauhtiin. Kerttu rakastaa uimista ja tykkää nome-hommista niin, ettei malttaisi odottaa hetkeäkään vuoroaan. Taitava pissis osaa jo vaikka mitä, mutta oma osaamiseni ei riitä kuvailemaan näitä asioita toistaiseksi tämän enempää. :D Kerttu (tai lähinnä minä) kiittää geeneistään äiskää ja iskää!

Iso-K:n tassuvaivat jatkuvat, mutteivät onneksi niin suurella volyymilla kuin aikaisemmin. Toissapäivänä viimeksi käytiin eläinlääkärissä takatassussa olevan patin vuoksi. Ei ole varmaa, onko kyse furkkarista sielläkin vai mahdollisesti vieras esineestä tassussa. Tarkkailemme tilannetta aktiivisesti ja siinä sivussa rouskutamme antibiootteja.

Omalla ostoslistallani on "Kaikki Suomen linnut" -tyyppinen opus, sillä metsässä eksyessä vastaan osuu kaikenlaista siivekästä kansaa, joiden syvempi tuntemus jää vain haaveeksi. Viimeksi pongattiin pesässä hautova kurki, kun vaelsin kaislikossa markkeerausta heittämään. Huolestuneille tiedoksi, että muutimme suunnitelmaa treenien suhteen niin, ettei kurki joutunut muuttamaan äkillisesti.

Eikä kesää ilman punkkeja, tietenkään. Kerttu oli tuonut - ehkä minulle lahjaksi - punkin sänkyyn. Siirrettyäni punkin viemäriverkostoon rynnistin apteekkiin Exspotin ostoon. Yök.

 

Aikamoista hulinaa on ollut sitten viime kirjoituksen. Tai ei ehkä hulinaa, vaan normaalia arkea - kotoo töihin, töistä kotiin, kodista metsään, metsästä kotiin ja kotona sohvalle Salkkareiden pariin. Useana aamuna herätyskello soi jo 03:30, joten Salkkareiden jälkeen ei tarvitse kauaa unta odotella. Tässä siis tämän kertainen huono selitys laiskasta blogin päivityksestä.

Pikku-Kerttu täyttää muutaman päivän kuluttua puolikkaan vuoden ja on edelleen maailman kiltein pikku-labradori. Sohvaperuna nukkuu kainalossa ja on ahdistunut lumien kadottua - pissa- ja kakkapaikkaa on ollut kovin vaikea etsiä. Kerttu on myös kohdannut lyhyen elämänsä ensimmäisen trauman: huhtikuun auringon herättämä kyy tökkäsi hampaansa kakaran jalkaan.. tai näin ainakin epäillään. Eilen illalla Kerttu nuoli takajalkaansa ja tarkastelun tuloksena löytyi jonkinlainen patti kahdella reiällä. Kyyditin Kertun yksityisellä Skoda-ambulanssilla kasvattajan luokse saamaan kakkosmielipiteen ja soitin Tuusulan pävystävälle eläinlääkärille, joka oli kuitenkin sitä mieltä, ettei asialla ehkä sittenkään ollut kyy. Eläinlääkäri sanoi, että turvotus kyyn puremassa on jalkapallon kokoluokkaa - mutta eihän Kerttukaan ole jalkapallon kokoinen! Emme siis ryhtyneet toimenpiteisiin, koska Kerttua ei selvästikään vaivannut mikään - vähiten kohtaaminen kyyn kanssa. Minulla ei myöskään ole aavistusta, koska mahdollinen purema on tikattu Kertun jalkaan. Silloin, kun huomasin Kertun nuolevan jalkaansa olimme ollet edellisen kerran ulkona useampi tunti aikaisemmin. Ehkä Kerttu olisi ryytynyt myrkytykseen jo kauan aikaa sitten, jos sillä olisi sellaisia aikomuksia.

Seuraavana aamuna jalassa ollut turvotus oli pienentynyt ja toivon totisesti selvinneeni suurella säikähdyksellä. Toivon myös, että perheemme kyy-kiintiö on nyt täynnä.

Sulavien lumien alta on löytynyt myös kevyttä treeni-intoa. Kertun kanssa ensi kesän tavoitteena on taipumuskokeet, joihin irtoaa osallistumisoikeus heinäkuun lopussa. Kaapon kanssa pidetään temppukoulua ja tällä hetkellä harjoitellaan peruuttamista, ja Kaapo on jälleen yllättäny omistajansa fiksuudellaan - tai ahneudellaan nakkipakettia kohtaan.

edit klo 21:40: Kertun pääsiäinen on ihmeitä täynnä: ensin kohtaaminen käärmeen kanssa ja sitten - ensimmäinen uintireissu! Pikku-pampula meni isojen perässä huomaamatta syvään päähän ja polski onnellisena - ja hämmentyneenä - kuin vanha tekijä. Yritti myös syödä koko lammen suihinsa, joten loppuilta täytyy rampata varmuuden vuoksi pissalla, ettei hätä tule käteen.. tai lattialle.

Mitäs mitäs, Kertulla on ikää jo neljä kuukautta ja elopaino on 300% korkeammalla kuin sen saapuessa. Aika moinen massakausi menossa, siis. Kaapolla on kasvattajan mielestä myös menossa massakausi, mutten ota asiaa kuuleviin korviini. Eläinlääkärissä sain kuulla asenteellisen luennon alun siitä, miten koirani ei pidä ylipainoisesta elämästään, kuinka huono omistaja olen syöttämällä koirani moiseen kuntoon ja ihan varmasti vähintäänkin annan sille salaa ja julkisesti eniten pullaa ja pipareita.

Eli, joo kyllä, ollaan taas vaihteeksi oltu Kaapon kanssa eläinlääkärissä. Kyösti luovutti verta tutkimuskäyttöön - allergiatestin tulokset tulivat kuukautta myöhemmin. Näiden testitulosten myötä ruoka on vaihtunut ProPlan Lamb & Rice -ruuasta James Wellbeloved -merkkiseen Kalkkunakasvikseen. Kannustavat kaverit voivat tähän väliin kertoa, ettei allergiatesteillä selviä eläimen mahdolliset ruoka-aineallergiat, mutta kuuntelen niitä puheita yhtä tarkkaavaisesti kuin eläinlääkärin asenteellisia kommentteja koirani ylipainosta.

Kaapon tassut ovat olleet muutaman kuukauden aika hyvässä kunnossa. Nyt, kun pakkanen on paukkunut lähempänä kolmeakymmentä jo vaikka kuinka kauan, herkkätassun arka hipiä on kovilla, eikä kävelystä tahdo tulla yhtään mitään, jos tassuja hiertää hiekotushiekka. Pysyttelemme kotona ja aherramme TOKO-sulkeisten parissa. Kaapo opettelee sivulle tuloa. Hahha. Ylipainoa en myönnä, mutta hyväksi hiottujen taitojen olemattoman ylläpitämisen otan kontolleni - kaveri ei osaa ilman vartaloapua tulla enää edes sivulle. Onkohan siltä jätetty vaatimatta jotain jossain kohtaa? Ups.

Kerttukaan ei osaa mitään. Paitsi vähän istua, vähän olla paikoillaan, vähän mennä maahan ja aika paljon tulla luokse. Kohtahan se siis hakee jo ensimmäisen lämpimän riistansa ja liitää vetten päällä voittajaluokassa. Siis nomessa.

Nomekoirien ei tarvitse osata mitään tottelevaisuusjuttuja, joten me mennään ehkä Kaaponkin kanssa ens kesänä pariin nomestarttiin. /end provo.

Juttusarjamme "Idiotismia parhaimmillaan" sai uusia ulottuvuuksia sekä eilen että tänään, kun Kaapon kanssa käytiin metsäretkillä. Eilen kuvittelin innoissani, että päivän valoa riittää kuin juhannusaattona konsanaan ja päätin mennä metsään puoli viideltä, kun vielä oli valoisaa. No, välittömästi metsään saavuttuani alkoi pimeys, mutten toki voinut ennalta suunniteltua reittiä muuttaa. Ja voin kertoa, että aiemmin syksyllä lanseeraamani peli "Tää on varmaan se polku..." on mahdollista pelata myös näin talvella. Tunnin hukassa olemisen jälkeen toivoin, että seurassani olisi ollut joku, jolle olisin voinut täräyttää kuolemattoman lauseen: "Haluatko ensin hyvät vai huonot uutiset?" Hyvät olisivat toki olleet ne, että viimein tiesin, missä olin. Huonoina mainittakoon, että vaikka hiki valui selkää pitkin ja verkkarit näyttivät hangessa kahlattuani siltä, että pissa olisi tullut housuun, kotiin olisi vielä ainakin tunnin matka.

Ja koska juuri mitään elämän tapahtumia ei kannata jäädä sen suuremmin märehtimään, jatkoin idioottimaista ulkoilua myös tänään. Kuvitelkaa mielessänne koskematon pelto, jonka suunnattomat lumimassat näyttävät kevyeltä puuterilumelta. Kuvitelkaa lisää, että pellolle päästyänne tajuatte välittömästi kevyen puuterilumen olevan lähinnä äärimmäinen vastakohta sille, mitä se lumi oikeasti oli. Pellolla oli melkein hankikanto. Mutta vain melkein. Juuri, kun ehdin sekunnin sadasosan kuvitella, että "Hei, tämähän kantaa.." jalka humahti hanuria myöten hangen uumeniin. Ja se lumi oli raskasta, suunnattoman raskasta. Mutta jälleen reitti oli ennalta suunniteltu ja olosuhteet huomioimatta jätetty, joten takaisin oli mahdoton kääntyä.

No, Kerttu on sentään metsässä sekoiluni aikana oppinut sisäsiisteyden jalon taidon. Takana on jo kaksi työpäivää ilman pissaa sisällä. Aivan loistavaa. Kolmetoista viikkoa ikää, kertoo Kerttu ja on ylpeä itsestään. Muuten Kerttu ei sitten osaakaan juuri mitään. Mistäköhän johtuu? Hm.

Aika juoksee hurjaa vauhtia nyt, kun huolehdittavana on kaksi koiraa, joista toinen on viriili pikkukakara. Jotkut sanovat, että koiran pennut nukkuvat paljon ja koko ajan - niin minäkin, ennen kuin tapasin Kertun. Pikku-K huutelee mennessään kuoleman kuittaavan univelat, eikä jarruista ole tietoakaan. Onneksi kakara on kuitenkin kovin kiltti, eikä enää esimerkiksi käytä energiaansa työpäivien aikana kiljumiseen ja röhkimiseen.

Kerttu on jo tuplannut tulopainonsa, ja huomenna kaksitoistaviikkoiseen niskanahkaan tärähtää ensimmäiset rokotukset. Siitä palkintona on tiedossa suurta hullustamista muutaman veljen kanssa. Sisäsiisteys on Kertulla vielä vähän hakusessa, mutten tuon ikäiseltä ihmeitä odotakaan. Öisin pissa ja kakka pysyy hallinnassa, mutta työpäivä on vielä liian pitkä pissan pidättämiseen.

Tänään oli suuri päivä - lähinnä minun mielestäni - kun lähdin molempien koirien kanssa samaan aikaan lenkille. Kaapon mielestä kyseessä oli toki lähinnä pikainen pissareissu, mutta pikkukoira kuvitteli varmaan tehneensä elämänsä ennätyksen. Aiemmin olen ensimmäisen kerran töistä pääsemisen jälkeen pystynyt edes haaveilemaan sohvalle pääsystä aikaisintaa kaksi tuntia työpäivän jälkeen, mutta tänään jo tuntia myöhemmin olin käyttänyt koirat pissakakalla, antanut Kertulle päiväruuan ja päivittänyt blogia (ensimmäinen päivitys tottakai katosi bittiavaruuteen, jotten liian helpolla pääsisi). Melko tehokasta, sanoisin.

Mutta, nyt sinne sohvalle päivittämään Ismon ja Sepon eiliset kuulumiset.

ps. Kaaposta on tullut viime yönä eno! Oho. Kaapon sisko synnytti seitsemän mustaa kakaraa, jotta onnea vaan kasvattajalle valitsemallasi tiellä.

Ensimmäinen työpäivä Kertun saapumisen jälkeen on nyt takana. Viikonlopun ja muutaman ylimääräisen vapaapäivän jälkeen töissä riitti niin paljon tekemistä, etten ehtinyt paljon miettiä kuinka Kertun päivä sujui. Upouusilla talvirenkailla kotiin liukastellessa ehtikin sitten ihan riittämiin muodostaa kaikenlaisia kauhukuvia Aivovaurion aikaansaannoksista.

Suurimpana onnena kotiin saapuessani huomasin Kertun pysyneen aitauksessaan kiltisti koko päivän. Rappukäytävään asti kuulunut ulvonta ja kirkuminen ei sen sijaan tuonut minkäänlaista onnea. Pissaa ja kakkaa oli totta kai läjäpäin, mutta olipahan pennun riemu rajaton sen ymmärtäessä, etten ollut sitä sittenkään hylännyt.

No, naapurit, itsepähän sanoitte, ettei teitä häiritse. Samassa rapussa on oman asuntoni lisäksi seitsemän muuta taloutta. Lähes kaikille olen onnistunut kertomaan, että pentu on saapunut ja kirkuminen alkanut. Olen yrittänyt lohduttaa, ettei se ikuisesti jatku, mutta mistäpä minä sen tietäisin?

Seinänaapuri, jonka mielenterveys huolestuttaa eniten, nauroi vaan ja sanoi "Ei minua haittaa! Anna huutaa vaan!". Toiseksi lähimmässä asunnossa asuu vuokralainen, jota en ensinnäkään ole ehkä koskaan nähnyt ja  toisekseen hänen mielipiteensä ei juurikaan minua kiinnosta: ainahan vuokrakämpissä melua riittää. Kolmas tässä yläkerrassa asuva onneton poikamies haluaisi ehkä olla kanssani vähemmän poikamies, joten häntäkään tuskin riiviön kiljunta häiritsee. Neljäs naapuri sentään oli rehellinen ja kommentoi: "No, kyllä se varmasti vähän häiritsee, mutta...". Suoraan alakerrassa asuu kahden salukin omistaja, joka ymmärtää Kertun huutamisen, eikä anna sen häiritä. Alakerrassa asuu myös nuoripari pienen lapsensa kanssa ja vauva onkin huutanut koko syksyn siihen malliin, että on jo aikakin muidenkin saada vähän häiriötä aikaan. Viimeinen naapuri omisti aiemmin hurjasti räksyttävän terrierin, jonka haukkumisen rinnalla Kertun kirkuminen on mehiläisen surinaa ja kukkien huojuntaa.

Tavallaan kaikki on siis hyvin, mutta saisi se Kerttu minun puolesta vaietakin.

Neljäs yö Kertun kanssa takana ja pyydän huomioimaan tämän kirjoituksen kellon ajan verrattuna muutamaan edelliseen kirjoitukseen. Olemme siis oikeasti saaneet Kaapon kanssa nukkua! Kerttu veti hirsiä niin tyytyväisenä, että ilman sen kuorsaamista olisin varmasti joutunut tarkistamaan, onko se edes elossa. Kuuden aikaan musta paholainen alkoi liikehtiä aitauksessaan ja nousin käymään sen kanssa pissakakalla. Tämän jälkeen arvoin viisi sekuntia, pitäisikö jäädä hullustamaan pennun kanssa vai mennä takaisin nukkumaan. Silmät ristissä arvonta suoritettiin äärimmäisen puolueellisesti ja nostin Kertun takaisin aitaukseen ja kaivauduin Kaapo kainalossani takaisin peiton alle. Yllätyksekseni myös Kerttu jatkoi uniaan, vaikka oli saanut jo rallivaihteen päälle. Seuraavan kerran silmiä raotettiin kahdeksalta ja päätin, ettei tässä nyt sentään koko päivää kannata nukkua..

Huomioitavaa on myös, ettei Kerttu tänä yönä halunnut yhtään kirkua tai röhkiä. Myös pissaaminen ja kakkaaminen oli jäänyt Kertulta kokonaan väliin yön aikana! Tätä en oikeastaan voi itsekään uskoa, joten ei keskitytä siihen sen enempää. Kolmas onnellinen asia tänä aamuna oli, kun päätin lähteä heti Kertun aamu kahdeksan pissakakan jälkeen Kaapon kanssa ulos. Aikaisempina aamuina olen ensin leikkinyt Kertulle unen kuulaan ja vasta sitten häipynyt iso-K:n kanssa ulos. Päätin kokeilla (varsinkin kun Thaimaahan karannut seinänaapuri ei ole vieläkään kotona), minkälainen kynnys Kertulla on alkaa kiljumaan, kun sillä on aamuenergiat kuluttamatta.

Arvatkaa kuulinko röhkimisen taas parkkipaikalle asti?

No, en kuullut!

Kerttu on jo vaikka kuinka taitava pikku papu.

Kolmas yö koiranpennun kanssa takana ja epäilen, että viime yönä myös naapurit saivat nukuttua ensimmäistä kertaa yli tunnin yhtämittaisen jakson. Toisaalta seinänaapurini ei ilmeisesti ole ollut kotona yötä, joten hän on ollut kaukaa viisas - ottanut ehkä äkkilähdön Thaimaahan ja palaa takaisin vasta, kun Kerttu on vuoden.

Kerttulaisella on olohuoneessa pentuaitaus ja minä olen viettänyt kaksi ensimmäistä yötä sohvalla kuunnellen pienen maasian röhkimistä. Tämä ei ole edes liioittelua, sillä Kerttu totisesti röhkii, vaikka omasta mielestään vain kertoo pontevasti, ettei halua nukkua, nukkuminen on tyhmää, pentuaitaus on tyhmä, äiskä on tyhmä kun se vaan nukkuu ja missä se tyhmä veikkakin on - nukkumassa. Kaapo on nukkunut yksinäistä unta makuuhuoneen puolella, ja minä päätin että kaksi yötä sohvalla saa riittää. Kolmannen yön komppania vietti siellä missä pitääkin - makuuhuoneessa. Kerttu sai pentuaitaus nro 2:n sängyn viereen ja sanoi, ettei tämä ole ollenkaan niin tyhmää kuin olohuoneessa. Kirkas valo siellä tunnelin päässä viestitti, että tuolle kakaralle kasvaa ehkä jonain päivänä myös järki päähän. Tottakai vähän oli pakko kirkua ja röhkiä myös viime yönä, mutta se laitettakoon vain maineen ylläpitämisen piikkiin.

Kerttu on myös saanut uusia ystäviä muuttonsa jälkeen. Ehdottomasti parhaat ystävät ovat punaiset hai saappaat, jotka uskollisesti odottavat Kerttua eteisessä. Aina, kun tulee epäilyttävän hiljaista, tiedän Kertun nukahtaneen saappaiden päälle, eikä huolta pahanteosta ole.

Tänään Kaapo pääsee viettämään laatuaikaa ilman riiviömäistä pikkusiskoaan. Ensin tapaamme Kaapon "siskot", Annin ja Geishan suuren peltorallin merkeissä ja iltapäivällä menemme Hyvinkään koirakylpylään uimaan staffikavereiden - Viivin ja Lotan - kanssa. Toki Kaapo myös pitää mustasta paholaisesta, mutta on varmasti onnellinen siitä, ettei Kerttu vielä ulkoile meidän kanssa.

Kerttu on saapunut! Kerttu Keravalta toimitettiin kotiin kuljetuksella eilen illalla kello 18. Kerttu ei juurikaan huomannut, että maisemat ovat oleellisesti muuttuneet, vaan päätti toimia kuten oli seitsemän elinviikkonsa aikana hyväksi havainnut: juosta sata lasissa pitkin kämppää ja hulinoida järjettömästi. Uni tuli tuntia myöhemmin ja kesti 75 minuuttia. Kyllä, katsoin kellosta enkä lähes uskaltanut hengittää koko tuona aikana.

Myöhemmin illalla Kaapon katse kertoi enemmän kuin tuhat sanaa, joten lähdin sen kanssa ulkoilemaan. Kerttu jäi aitaukseensa. Huutamaan. Palasin ulkoilemasta noin puoli tuntia myöhemmin ja Kerttu huusi edelleen.

Jos jollekin teistä voi muuttaa alivuokralaiseksi, minä ja kaksi koiraani olemme ennen pitkää häädön takia asuntoa vailla. Ilmoitelkaa.

ps. Tänään on vapaapäivä töistä. Kello on puoli kahdeksan ja olen ollut jo useamman tunnin hereillä. Jännittävää.

Huokaus. Kaapon tassu on todella huonossa kunnossa. Anturassa on jäätävän syvä haava ja nahka siitä ympäriltä kuoriutuu kiihtyvällä nopeudella tehden haavasta napajäätikön kokoisen. Keskiviikkona on edessä eläinlääkärireissu - taas. Todennäköisesti Kaapo saa eläinlääkärissä kuonokopan päähänsä, sillä koiraparka näyttää minullekin hoitotoimenpiteiden aikana sellaista naamaa, että yhtään jos enempää sattuisi, se varmaan tikkaisi.

Muutama kirjoitus sitten en muistanut, mikä oli tassun hoitoon käyttämäni voiteen nimi, nyt muistan: vetramil. Suosittelen lämpimästi. Ainakin keravan apteekki palveli niin hyvin, että tilasivat pyydettäessä kyseistä voidetta minulle. Myös eläinlääkäristä saattaa saada ostettua samaista tuotetta.

Kerttu saapuu yhden viikon ja kahden päivän kuluttua. Kerttu ei ole kasvattajan suosikki, sillä keskustelut joita Kertusta käymme sisältävät usein sanat: tuholainen, termiitti, hullu, sekopää, pimee. Kerttu on siis luonnevikainen jo pienestä pitäen. Onpa hienoa.

Heimoi taas, ollaan Kaapon kanssa aloitettu pelata yhtä uutta kivaa seurapeliä, josta ajattelin kertoa teillekin.

Peli on hyvin yksinkertainen, eikä vaadi kovinkaan erikoisia varusteita onnistuakseen. Pelin nimi on "Tää on varmaan se polku...". Peliä voit pelata kahdestaan koirasi kanssa tai isommallakin porukalla. Yksin pelatessanne pelin henkinen vaativuustaso kasvaa, mutta siitä lisää myöhemmin. Päästäksesi pelin tiimellykseen tarvitset vain ison metsän ja paljon aikaa. Itse pelaan tätä peliä hyvin usein läheisessä metsässä, joka kätkee sisäänsä suunnattoman suuren suon.

Ota koirasi ja käy kohti pusikkoa, kulje omissa ajatuksissasi ja luota suuntavaistoosi kuin kallioon. Päätä eräänä päivänä esimerkiksi "oikaista" reitiltä A kohti reittiä B ja kuvittele sen onnistuvan kuin itsestään. Kävele polkua eteen päin ja aina risteyksen tullessa, tuijottele puita ja pensaita, jotka eivät todellakaan näytä tutuilta, ja sano itsellesi (joko ääneen tai mielessäsi) "Tää on varmaan se polku, joka vie mut sinne reitille, minne tässä yritänkin oikaista". Jatka valitsemallasi reitillä eteenpäin ja seuraavassa polkujen risteyksessä toista sama: "Tää on varmaan se polku, minne mun pitikin mennä". Kolmannessa risteyksessä voit sanoa: "Tää on varmaan se polku, jota pitkin olen ennenkin kävellyt".

Käveltyäsi noin tunnin verran ilman minkäänlaista aavistusta siitä, missä oikeasti olet, käy pikaisesti läpi sinua odottavat velvollisuudet: alkaako työvuoro kymmenen minuuttia sitten, lupasitko hakea äidin kampaajalta vartin päästä, odottaako eläinlääkäri koiraasi rokotettavaksi näillä minuuteilla. Velvollisuuden vakavuudesta riippuen voit tarkistaa, onko kännykässäsi kenttää ja mahdollisuuksien mukaan ilmoittaa "pienestä viivästymisestä". Muista lisätä puheluusi lause: "Kun mä ajattelin, että tää on varmaan se polku, joka vie mut kotiin".

Koska olemme Kaapon kanssa jo kokeneita pelaajia, pelaamme peliä vaativuustasolla kolme, johon olennaisena osana kuuluu omasta suuntavaiston ylivertaisuudesta sokaistuminen: kun löydät metsästä jo melkein pois, päätät sittenkin vielä seurata kiinnostavalta näyttävää polkua (sillä sehän on varmaan se polku, joka johdattaa sinut oikeasti kotiin), eksyt lisää ja lopulta huomaat kiertäväsi ainoastaan ympyrää.

Pelin vaativuutta voi lisätä myös lähtemällä metsään erittäin huonolla ilmalla tai väärissä varusteissa. Väärien varusteiden kanssa voi polvia myöten upottavalla suolla pelata myös peliä "Tää on varmaan se lätäkkö..". Kun sukat imevät sammalta ja kalsaritkin ovat kastuneet suolla rämpiessäsi, voit tokaista itsellesi: "Tää on varmaan se lätäkkö, jonne viimeksikin upposin".

Kuten edellä mainitsin, isommalla porukalla pelaaminen on henkisesti helpompaa. Kaverin kanssa voi kepeästi naureskella, että "No hehhe, tää on varmaan se polku, jolta viimeksikin poikettiin tuohon umpimetsään.." Kaverin kanssa voit myös vuorotellen todeta, ettei Etelä-Suomessa ole niin isoja metsiä, että niihin oikeasti eksyisi, sillä "Tää on varmaan se polku, joka vie meidät sinne oikealle polulle." Jos peli imaisee niin mukaansa, että aikaa kuluu useita tunteja, on todennäköisempää saada nälän yllättäessä jotain ruokaa, sillä neljästä takin taskusta löytyy suuremmalla todennäköisyydellä esimerkiksi sulanutta suklaata kuin kahdesta takin taskusta. Myös pelastusjoukot - jos tilanne yltyy niin hurjaksi - ovat tuplasti suuremmat kuin yksin pelatessa.

On aivan normaalia, että peli kestää useita tunteja. Jos kuitenkin huomaat hokeneesi jo useita päiviä itsellesi: "Tää on varmaan se polku..." eikä polku sittenkään ole se, suosittelen apujoukkojen hälyyttämistä.

Eikä sitten muuta kuin pelailemisiin!

Suuren painostuksen alaisena on vihdoin otettava itseään niskasta kiinni ja päivitettävä myös tänne, mitä Kaapo-miehen elämään kuuluu. No, syvä hiljaisuus on johtunut omistajan ja koiran äärimmäisestä keskittymisestä muuhun kuin sähköisesti päivittyvään elämään. Paljon on kuitenkin kerrottavaa ja nämäkin yön pimeät tunnit käyttäisin mielelläni syviin uniin koira kainalossa, joten aloitetaan, jotta voimme lopettaakin...

Ensin kerron tarinaa tosielämästä liittyen furunkuloosiin, joka Kaapo-paran tassuissa on jyllännyt jo yli vuoden (!!!). Lähinnä tämä tekstin pätkä on omistettu niille kohtalotovereille, jotka syvää huolta koirastaan tuntien yrittävät googlettaa taas uusia ja uusia hoitokeinoja ällöpattien poistamiseksi tassuista. Ajattelin siis selventää, mitä kaikkea itse olen tehnyt saadakseni furkkarin ensin hallintaan ja tällä hetkellä jo hieman suorastaan paranemaan, jos vahingossa joku saman asian kanssa painiva saisi tästä apua.

Koko tarinahan alkoi sillä, että eräänä päivänä löysin Kaapon etutassujen varpaiden välistä patin. Patti oli tassun yläpuolella, varpaiden välissä olevassa "räpyläosassa". Myöhemmin näitä patteja on tullut ja mennyt molemmissa etutassuissa tasaiseen tahtiin. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että enää toisessa etutassussa on muutama hyvin pieni patti. Muutaman äärimmäisen turhan eläinlääkärikäynnin jälkeen ymmärsin vihdoin vaihtaa eläinlääkäriä, jonka jälkeen Kaapokin sai helpotusta tassuihinsa.

Eläinlääkäristä tarttuu aina matkaan antibioottikuuri, joka toisinaan on ihan järkeväkin koiralle syöttää.  Pelkkien antibioottikuurien varaan ei kuitenkaan hoitoa kannata jättää, sillä jossain vaiheessa koiran elimistö keksii, ettei  antibiootit tehoakaan ja sittenhän vasta pississä ollaankin.  Kaapon viimeisin kuuri kesti kolme viikkoa ja sai barbaarisesti riehuneen taudin hieman kuriin. Kuurin jälkeen oli helppo jatkaa kotikonstein pattien hoitamista.

Olen ostanut Relaxant Animal-hoitosarjan hoitovoiteen ja hoitavan pesunesteen,  joilla jynssään Kaapon tassuja useita kertoja päivässä. Hoitavaa pesunestettä olen sekoittanut valmiiksi pakkauksessa lukevan ohjeen mukaan suihkepulloon, josta sitä on helppo suihkutella tassuihin. Jokaisen lenkin ja muun ulkoilun jälkeen huutelen Kaapon tassut ja kerran tai kaksi päivässä käytän myös hoitavaa pesunestettä. Tassujen pesun jälkeen kuivaan koiran tassut hiustenkuivaajalla, sillä en usko, että pyyhkeellä saa riittävää kuivaustasoa aikaiseksi. Kuivauksen jälkeen hieron patteihin hoitovoidetta tai vaihtoehtoisesti Canofite vet -korvatippoja.

Suurin furkkarin aiheuttama ongelma on kuitenkin ollut molempien etutassujen ulommaisten varpaiden sisäpuolella (yritäpä itse selittää paremmin...) oleva kohta, joka usein kuluu puhki aiheuttaen kipeät avohaavat koiraparan tassuihin. Nämä haavat syntyvät välittömästi, jos syystä tai toisesta laiskottelen liiaksi tassujen hoidon kanssa. Esimerkiksi eräänä viikonloppuna Kaapo oli hoidossa, enkä viitsi hoitajia rasittaa tällaisella hifistelyllä, niin heti oli toisessa tassussa haava. Nämä haavat saa kuitenkin äärimmäisen helposti katoamaan putsaamalla niitä betadinellä ja hieromalla niihin erästä ainetta, jonka nimen joudun tällä kertaa pimittämään, sillä purkista on kadonnut etiketti, enkä kuollaksenikaan muista aineen nimeä. Se on kuitenkin tarkoitettu avohaavojen hoitoon, ja kerron aineen nimen välittömästi saatuani sen tietooni.

Olen myös vaihtanut Kaapon ruuan Orijen-merkkiseen ruokaan, josta sain vinkin kasvattajalta, jonka kumminkaimanserkun koiralle kyseinen ruoka oli tuonut furkkariin helpotuksen. Itse en osaa vielä antaa kommenttia ruuan vaikutuksesta Kaapon elämään, sillä meillä on vasta toinen säkki kulutuksessa. Tämän lisäksi suunnitelmissa on tutustua erilaisten öljyjen vaikutukseen furkkarin hoidossa. Tämä taistelu on pitkä ja puuduttava, mutta mitäpä sitä ei rakkaan apinan eteen tekisi?

Huh. Sitten iloisempiin asioihin... tai asioihin, jotka vielä toistaiseksi ovat iloisia, mutta arjen lävähtäessa naamariin, lienen taas toista mieltä: perheen pissaliisa on syntynyt! Kerttu ja neljä veljeään puskivat maailmaan 27.10. ja täyttävät ylihuomenna jo kaksi viikkoa! Kotiin kakkiainen saapuu 15.12., ja minä vaihdoin työpaikkaa, jotta pääsen päivävuoroon sekä ottamaan tarvittavan äitiysloman pikku-K:n saapuessa. Tällä hetkellä iso-K kuorsaa selällään sängyllä eikä ihan varmasti voi kuvitellakaan, mikä kauheus on senkin elämässä edessä viiden viikon kuluttua.

Kaapolaisen kanssa päätettiin viettää yhteistä laatuaikaa ennen kakaran saapumista ja osallistua rally-toko-kurssille. Kurssi kesti viisi kertaa ja monta uutta temppua tuli opituksi. Näitä toki hiotaan vielä kotona, mutta ainakin sen olen ymmärtänyt, että opetettaessa uutta temppua, kannattaa käskysana (tai "vihjesana" kuten kukkahattutädit haluavat sanoa...) valita tarkkaan ja huolella, eikä vasta siinä kohtaa kun namit on kädessä ja koira tuijottaa vieressä kysyvästi, jotta "mitä sitten tehtäisiin". Tulin nimittäin valinneeksi takakautta sivulle tuloon käskysanaksi "kylki", ja joka kerta kun käytän tätä sanaa, näen mielessäni teurastamossa roikkuvat sian ruhot. Samaa sarjaa olisivat siis sanat "potka", "ihra", "kankku".

No, pikku-Kerttu hinssataan erikoisvoittajaluokkaan pelkillä kirosanoilla, joten se niistä mielikuvista sitten...

Oho, taas sujahti kaksi kuukautta ilman, että kuulitte Kaapon elämästä pihaustakaan. Kovin on kiireinen kesä ollut, koska joku täällä (esim. allekirjoittanut) ei ymmärrä pysyä yhdessäkään työpaikassa niin kauan, että ansaitsisi kesälomaa.

Kaapolle kuuluu kuitenkin hyvää, vaikka furkkari-tassut ovatkin vaivanneet enemmän tai vähemmän viime aikoina. Voin kertoa, että kaikenlaisia poppakonsteja ja -rohtoja on koitettu, mutta kipeät patit varpaiden välistä eivät vain ota kadotakseen. Toivottavasti syksyn sateet ja ällökelit eivät hurjistuta vaivaa uusiin atmosfääreihin juuri, kun olemme jotenkin oppineet selviytymään sen kanssa.

No, sitten ilouutisia: Kaapo saa ihanan pikkusiskon vielä ennen joulua! Toisaalta vanha kansa ja monet muut viisaat miehet ovat sanoneet, ettei tule nuolaista ennen kuin tipahtaa. Rakkautta on ollut ilmassa pikkusiskon äidin ja isän välillä sekä eilen että tänään. Jos universumin avaruustuulet ovat myötäiset, niin sitten pieni musta koiravauva on odottamassa kuusen alla kauniista paketoituna ensi jouluna. Jo kalpenevat vuosittaiset Muumi-mukit ja vaihtelevat taloustavarat tämän paketin rinnalla!

Epäilen hermojeni olevan riekaleina vielä ennen vuoden vaihdetta, mutta onneksi Kaapo-koira on niin iso, komea, kiltti ja viisas nuorimies, että saan siitä ovallisen lapsenvahdin kurittoman penskan kasvatuksessa auttamaan.

Ai niin, ostin myös uuden auton! Isompi takakontti kasvavalle koiraperheelle. Toistaiseksi toki muuta perheenlisäystä ei ole tiedossa pikku prinsessan lisäksi, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mitä syksyn viilenevät illat tuovat mukanaan.